Lahden ja Helsingin tiedepuistot tiivistävät cleantech-alan yhteistyötä omistusjärjestelyin
Sitra myy osuutensa Helsingin tiedepuistosta Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:lle
Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra on myynyt 14 %:n omistuksensa Helsingin tiedepuiston (HBSP Oy) osakekannasta Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:lle. Osakekaupan myötä Suomeen muodostuu kahden merkittävän ympäristötutkimuksen ja -liiketoiminnan keskittymän strateginen yhteenliittymä, jolla on merkittävä rooli maamme tulevaisuuden keskeisen kivijalan eli ympäristöosaamisen kaupallistamisessa ja kansainvälistämisessä.
- Tehty omistusjärjestely vahvistaa Lahden asemaa metropolialueen toimijana. Strategisen yhteistyön tiivistäminen on vahva avaus kohti hallitusohjelmassa mainittua kansallista tavoitetta ympäristöliiketoiminnan kaupallistamisesta ja kansainvälistämisestä, kertoo osakekaupan taustoista Lahden tiede- ja yrityspuiston toimitusjohtaja Lauri Ylöstalo.
- Yhteistyön laajentaminen merkitsee synergiaetuja sekä Lahden että Helsingin näkökulmasta: Lahdessa on Pohjoismaiden suurin ympäristöliiketoiminnan keskittymä, kova asiantuntijajoukko sekä tiiviit yhteydet cleantech-alan kärkiyrityksiin ja kansainvälisiin markkinoihin. Helsingin tiedepuisto puolestaan tarjoaa saumattoman yhteyden Suomen johtavaan ympäristötutkimuskokonaisuuteen Helsingin yliopiston kanssa tehtävän yhteistyön kautta, Ylöstalo jatkaa.
Alkuvaiheessa tiedepuistojen yhteistyön teemat liittyvät mm. innovaatio- ja tutkimuslähtöisten uusien cleantech-ratkaisuiden ja yritysaihioiden kartoitukseen ja ympäristötutkimusta tukevan tutkimus- ja laboratorioympäristön sekä toimitilapalvelujen kehittämiseen.
Sitra kehitti Suomessa 1990-luvulta lähtien kattavaa teknologian kaupallistamisverkostoa ja oli pitkään mukana kehittämässä myös Helsinki Business and Science Parkia. - Sitran tehtävä on kehittää uutta, ja kun löysimme omistamillemme Helsinki Business and Science Parkin osakkeille hyvän strategisen ostajan, niin oli meidän aika luopua. Uskon, että tämä järjestely antaa uusia mahdollisuuksia sekä Helsinki Business and Science Parkille että myös Lahden tiede- ja yrityspuistolle osana Metropolialueen kehittämistä, toteaa johtaja Anu Nokso-Koivisto Sitrasta.
Helsingin elinkeinojohtaja ja Helsingin tiedepuiston hallituksen puheenjohtajan Eero Holstilan mukaan Lahden tiede- ja yrityspuiston ja Helsingin tiedepuiston tiivistyvä yhteistyö on johdonmukainen askel metropolialueen voimien kokoamisessa. - Meillä on jo erinomaisia kokemuksia Lahden dynaamisesta panoksesta maailman designpääkaupunkivuoden valmistelussa ja nyt tämä yhteistyö saa jatkoa, toteaa Holstila. - Lahden tiede- ja yrityspuiston kasvuyrityspalvelu on osoittautunut varsin toimivaksi, joten uskon Helsingin tiedepuiston saavan yhteistyöstä uutta virtaa yliopistolähtöisten yritysten kehittämiseen. Vastaavasti Helsingin tiedepuiston laajat yhteydet Helsingin yliopiston kampusten huippuosaamiseen avaa epäilemättä Lahdelle uusia mahdollisuuksia, Holstila jatkaa.
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy lyhyesti
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy vastaa Lahden alueen kärkiosaamisalueiden, ympäristön ja muotoilun, liiketoiminnan kehittämisestä sekä edistää kasvutavoitteisten yritysten syntymistä, niiden kasvua ja investointeja Lahden alueelle noin viidenkymmenen asiantuntijan voimin. Lahden kaupunki omistaa Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n osakkeista 74 %. Loput osakkeista jakautuvat yritysten, yliopistojen, korkeakoulujen sekä Lahden alueen muiden kuntien kesken.
Lahden tiede- ja yrityspuisto on Pohjoismaiden suurin ympäristöliiketoiminnan ja -tutkimuksen keskittymä. Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy on maailmanlaajuisen IASP Enviroparks -verkoston vetäjä ja Suomen ympäristöteknologian osaamisklusterin koordinaattori (OSKE). Lisätiedot: www.lahtisbp.fi
Helsinki Business and Science Park Oy lyhyesti
Helsingin tiedepuisto eli Helsinki Business and Science Park Oy toimii bioteknologian, lääkekehityksen ja diagnostiikan sekä elintarvike- ja ympäristöteknologian aloilla. Helsingin tiedepuisto auttaa akateemisesta tutkimuksesta syntyvien innovaatioiden kaupallistamisessa hautomotoiminnan avulla sekä edistämällä uusien startup-yritysten syntyä. Helsingin tiedepuiston toiminta on keskittynyt Helsingin yliopiston bio- ja lääketieteen kampusalueille, Viikin biotieteiden kampukselle sekä Meilahden lääketieteelliselle kampukselle.
Helsingin tiedepuiston omistus jakautuu seuraavasti: Suomen valtio (29 %), Helsingin kaupunki (29 %), Helsingin yliopisto (14 %), Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy (14 %) ja teollisuusliitot (14 %).
Lisätiedot: www.hbsp.net
Lisätiedot:
Lauri Ylöstalo, toimitusjohtaja
Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy
Niemenkatu 73, 15140 Lahti
puh. 0400 708 719
lauri.ylostalo@lahtisbp.fi
www.lahtisbp.fi
Jaakko Helenius, toimitusjohtaja
Helsinki Business and Science Park Oy Ltd
Viikinkaari 4, 00790 Helsinki
puh. 0500 498 020
jaakko.helenius@hbsp.net
www.hbsp.net

Uutiset




