SouthWood Etelä-Karjala
Puu-muovikomposiittien asiakaslähtöinen työstäminen ja tuotteistaminen
Puuta on jo kauan käytetty kestomuovien täytteenä. 2000-luvulla puumuovikomposiittien ominaisuudet ovat kehittyneet huomattavasti laajan tutkimuksen myötä ja siitä on tullut kilpailija monelle perinteiselle puuvalmisteelle kuten terassilaudalle. Terassilauta on
puumuovikomposiittien selkeästi suurin käyttökohde noin 50 % osuudella kaikista puumuovikomposiiteista - suurissa teollisuusmaissa ympäristölle haitallisien CCA -kyllästeiden eli arseenia sisältävien kyllästeiden käyttökielto on vauhdittanut uuden materiaalin kasvua huomattavasti. Tähän liittyen mainittakoon, että kansainvälinen CCA -kyllästeiden käyttökielto astuu voimaan vuonna 2008.
2000-luvulla puumuovikomposiitteja on ryhdytty käyttämään yhä vaativammissa sovelluksissa, kuten rakennusteollisuudessa. Puu-muovikomposiittien työstäminen ja liittäminen eri sovelluskohteissa tulee entistä merkittävämmäksi osa-alueeksi erityisesti uusien tuotesovellusten kautta. Osahankkeen päätavoitteena on määrittää uusien puu-muovikomposiittien työstämistä ja liittämistä eri työstötavoilla ja työstöparametreilla sekä arvioida näiden käytettävyyttä puu-muovikomposiiteilla eri todellisissa tuotevaihtoehdoissa.
Hanke jakaantuu seuraaviin osatavoitteisiin:
1. Määrittää optimaaliset työstöarvot eri tavoin valmistetuille puu-muovikomposiiteille
2. Määrittää ja mallintaa komposiittien valmistusreseptien ja työstöominaisuuksien riippuvuussuhdetta
3. Jalkauttaa tulokset käytännön teollisten kohteiden avulla
Lisätietoja:
Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Timo Kärki, Professori
Tel. +358 5 621 2476
GSM +358 40 770 8791
Fax. +358 5 432 1711
email: timo.karki(a)lut.fi
Konetekniikan osasto
Skinnarilankatu 34
53850 Lappeenranta
www.lut.fi
| | |


Uutiset




