Ympäristöteknologian osaamisklusteri
- Finnish Cleantech Cluster

Ympäristöteknologiasta voi tulla Suomen seuraava menestystarina. Alan markkinoiden arvo maailmalla on jo nyt 650 miljardia euroa. Voimakkaasti kasvava kansainvälisten markkinoiden kysyntä avaa erinomaisia mahdollisuuksia suomalaisille osaajille.

Ympäristöteknologian osaamisklusteri on Lahden tiede- ja yrityspuiston koordinoima yhteistyöverkosto, johon kuuluu neljä Suomen merkittävintä ympäristöalan osaamiskeskusta.  Lahden seudun ympäristöteknologian osaamiskeskus keskittyy ympäristöliiketoiminnan kehittämiseen. Muut ympäristöteknologia-alan osaamiskeskukset sijaitsevat Kuopiossa, Oulussa ja Uudellamaalla. Koko klusterin tavoitteena auttaa ympäristöalan yrityksiä kasvamaan, kehittymään verkottumaan ja löytämään sopivia kumppaneita sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

Ympäristöteknologian osaamisklusteri ohjaa kunkin neljän ympäristölan osaamiskeskuksen alueella sijaitsevia yrityksiä, rahoittajia ja tutkimuslaitoksia tekemään entistä tiiviimpää yhteistyötä keskenään sekä muiden klusteriin kuuluvien osaamiskeskusten kanssa. Näin saadaan tehokkaasti aikaan näkyviä tuloksia: uusia yrityksiä, työpaikkoja ja uutta, kansainvälisille kasvaville markkinoille kohdistuvaa liiketoimintaa.

 

Ympäristoteknologian osaamisklusteri avaa suomalaisyrityksille tietä
Kiinan ja Venäjän kasvaville markkinoille

Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n koordinoiman Ympäristöteknologian osaamisklusterin vastuulla on vuoden 2008 alusta lukien ollut myös FECC (Finnish Environmental Cluster for China) -hankkeen sekä Sitran vuosina 2005-2007 vetämän Venäjä-ohjelman jatkovaiheen toteuttaminen.

Lisätietoja:
Finnish Cleantech Cluster

Ota yhteyttä. Kerron mielelläni lisää.
Mari Pantsar-Kallio | 050 402 6919
johtaja | Ympäristöteknologian osaamisklusteri | Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy

powered by eMedia